Syysterveiset Movitilta

Blogirintamallamme on ollut suunniteltua hiljaisempaa. Töitä on tehty, mutta paljon siitä tapahtuu kulisseissa. Kiirettä on pitänyt ja jossain määrin osasimme sitä odottaakin. Movit on tällä hetkellä käytössä jo viidessä kunnassa helpottamassa kunnan ajojärjestelyä, joten kasvua viime vuoteen on neljän kunnan verran. Kuten uutisista on tänä syksynä saanut lukea, vaatii koulukuljetusten […]

Movit Henkilökuljetus 2018 -näyttelyssä

Jos nimi ei ole tuttu, mutta työskentelet henkilökuljetusten alalla, on syytä olla hereillä loppuviikosta ja kipaista Henkilökuljetus 2018 -näyttelyyn Tampereen messukeskukseen! Kuluva vuosi on ollut huimaa kiitoa. Olemme laittaneet kaikki liikenevät voimat palveluidemme ja tuotteemme kehitykseen. Tämä alkaa nyt kantaa hedelmää ja olemme valmiit taksilain uudistukseen! Pystymme tarjoamaan tällä hetkellä […]

Tietosuoja check – Muistilista kuljetusyrityksille

Uuden tietosuoja-asetuksen (GDPR) soveltaminen alkaa jo kolmen kuukauden kuluttua. Jos olet vasta alkanut tutustua aiheeseen tai se tuntuu edelleen hankalalta ei hätää: tietoa asetuksesta on saatavissa paljon. Hyvän kokonaiskuvan asetuksesta saat esimerkiksi täältä ja lisää voit lukea täältä. Kuljetusyrityksissä liikkuu luonnollisesti paljon GDPR:n tarkoittamia henkilötietoja ja aivan erityisesti silloin kun operoidaan […]

Tietosuoja ei ole vain järjestelmätoimittajan vastuulla

Yksi tietosuoja-asetuksesta keskeisesti esiin nousevia asioita on sisäänrakennetun- ja oletusarvoisen tietosuojan periaate. Se edellyttää toteuttamaan tarvittavat tekniset ja organisatoriset toimenpiteet asetuksen vaatimusten täyttämiseksi. Toteutuakseen parhaalla mahdollisella tavalla, vaatii periaate huomiota myös järjestelmän toimittajalta. Jos järjestelmässä käsitellään henkilötietoja, on sen suunnittelussa ja kehityksessä huomioitava, että sen peruselementit ja toiminta tukevat henkilötietojen […]

Puheet digiloikasta ovat höpöhöpöä

Vanhassa vara parempi? Olen itse teksti-tv:n ja Excelin suurkuluttaja. Nautin teksti-tv:n helposta ja toimivasta käyttöliittymästä. 235, 427 ja 221 kertovat meille teksti-tv ihmiselle paljon. Hetken aikaa olin hämmentynyt kun 231:n sisältö vaihtui 241:een. Kyseiset luvut ovat maagisia. Ne sisältävät itsessään jo kuvailevan tiedon siitä mistä niiden luettelija on kiinnostunut, ne […]

GDPR tulee

GDPR:stä puhutaan tänä syksynä paljon, ensi keväänä varmasti vielä enemmän. Kyseessä on Euroopan Unionin yleinen tietosuoja-asetus eli General Data Protection Regulation. Asetus on tullut virallisesti voimaan jo 2016, mutta soveltaminen alkaa 25.5.2018. Asetus on sellaisenaan voimassa olevaa sääntelyä ja tulee voimaan Suomessakin ilman erillisiä toimia. Käytännössä moni kansallinen laki vaatii […]

Hallitse ja optimoi kuljetuksiasi

Henkilökuljetusten hallinta on haastavaa. Siitä kertoo, että esimerkiksi koulukuljetusten kustannusten vaihtelu on valtavan suurta eri paikkakunnilla. Tätä on perinteisesti selitetty kuntien ja kaupunkien erilaisten kilpailutilanteiden ja demografiatekijöiden avulla, mutta väitän, että syytä on tarkastella myös henkilökuljetusten järjestämistapoja kriittisesti. Koulukuljetukset sekä palveluliikenteen hankinta ja niiden järjestäminen on yksi kuntatoimijoiden suurimmista haasteista […]