Movitin syyskuun terveiset

Täyttyykö sinunkin kalenterisi nykyään Teams -palavereista? Sen ja muiden vastaavien työkalujen käytöstä on tullut arkipäivää. Digitalisaatio on tuonut meille monia käytännöllisiä työkaluja. Osa pitää siitä, osa inhoaa tätä kehitystä. Yhtä kaikki ¬– tekniikan pitäisi tehdä elämästämme helpompaa, ei hankalampaa. Meille kehittyminen ja jatkuva tuotteidemme parantaminen on tärkein osa työtämme. Siksi meillä työskenteleekin koko ajan kasvava joukko huipputason järjestelmäasiantuntijoita, joiden työ on viedä päivä päivältä Movitin ominaisuuksia yhä käyttäjäystävällisempään, tehokkaampaan ja luotettavampaan suuntaan. Haluamme tarjota asiakkaillemme joka päivä parhaan mahdollisen ratkaisun tulokselliseen henkilökuljetussuunnitteluun ja kehittää ohjelmaa asiakkaiden tarpeita vastaavaksi, jotta elämä olisi edes siltä osin helpompaa.

Itse olen ollut luomassa Movitia alusta alkaen. Olen innoissani uusista ominaisuuksista, parannuksista ja innovaatioista, joita Movitiin tehdään. Yksi erinomainen Movitiin kehitetty lisäosa on https://www.movit.fi/kouluun/ palvelu. Moni asiakkaistamme onkin ottanut järjestelmän käyttöön, jotta myös kuljetettavilla on mahdollisuus nähdä omat tulevat matkansa. Lisäksi palvelussa kuljetettava voi itse perua suoraan omat matkansa. Näin peruutuksesta menee reaaliajassa tieto kuljettajalle, eikä kuljetettavan tai hänen edustajansa tarvitse olla yhteydessä ensin kouluun, jonka jälkeen tieto peruutuksesta siirtyy vasta eteenpäin. Haluan myös tuoda asiakkaidemme tietoisuuteen yhä voimakkaammin, että vastaanotamme mielellämme palautetta, ajatuksia kehitysehdotuksia, mitä vaan, jotta Movitin käyttö luonnistuisi aina vaivattomasti ja sisältäisi mahdollisimman paljon ominaisuuksia, jotka palvelevat erinomaisesti juuri kunkin asiakkaan yksilöllisiä tarpeita. Tämänhetkistä tilannetta kartoittaaksemme, teinkin lyhyen tyytyväisyyskyselyn, joka lähetettiin kaikille asiakkaillemme. Toivottavasti saamme paljon vastauksia.

Yrityksemme on kasvanut kokeneilla alan ammattilaisilla tämän vuoden aikana jo 14 henkilöön ja uusimpina tulokkaina tiimiimme on tuotepäällikkö Joonas Pylkkänen ja ohjelmistokehittäjä Peppi Mäkelä. Käy katsomassa meidän koko tiimi https://www.intoit.fi/

Kaikki tekniikkaan liittyvät viestit, voi lähettää edelleen keskitetysti osoitteeseen tuki@movit.fi. Tänne voi laittaa kaikki kysymykset liittyen järjestelmän käyttöön. Sen lisäksi olemme avanneet toisen osoitteen palaute@movit.fi, johon vastaanotamme palautetta ja muuta asiakaspalveluumme liittyvää postia. Haluamme jatkossa panostaa asiakastyytyväisyyteen entistäkin enemmän ja toivommekin, että olette meihin ahkerasti yhteydessä.

Jos mielit juttusillemme kasvotusten, myyntitiimimme Kari ja Tony ovat tavattavissa Lapin taksien syyspäivillä tästä päivästä alkaen sunnuntaihin 25.9.2022 saakka Levi Hotel Spassa. Karilta ja Tonylta voi kysyä myös lisäinfoa esim. kouluun.fi palvelusta tai tilata esittelyn.

Syysterveisin,
Lauri