Maaliskuu 2024

Hei kaikki uudet ja vanhat lukijat,

intoitit:llä on tapahtunut henkilöstöuudistuksia. Tammikuussa intoit:n vahvuuteen liittyi Tero Mäkelä. Tero toimii projektipäällikkönä suoraan asiakkaiden kanssa ja sen lisäksi hänellä on yleisenä vastuualueenaan mobiilisovellukset. Yrittäjätaustaisella Terolla on 15 vuoden kokemus taksin tilaussovelluksista sekä välitysjärjestelmistä ja hän on aiemmin ollut kehittämässä palveluita Suomen suurimmille taksitoimijoille. Tero kokee, että hänen taustansa, kokemus kuluttajakyydeistä ja yleinen toimialaosaaminen tukevat hienosti intoit:n kasvutavoitteita. Kun tarjolla oli työpaikka, jossa on mahdollisuus ja resurssit rakentaa merkityksellisiä ja korkealaatuisia palveluita, niin työtarjous oli helppo hyväksyä, toteaa Tero tyytyväisenä.

Asiakaspalvelussa ja myynnissä toiminut Simo Rautio siirtyi pois intoit:ltä helmikuun puolivälissä. Kiitos Simolle ansiokkaasta työstä, jota hän teki Movitin hyväksi ja kaikkea hyvää tulevaan.

Helmikuun alussa osa meistä oli Tampereella Henkilökuljetuspäivillä. Tapahtuma oli jälleen kerran todella mielenkiintoinen ja oli mukava tavata alan toimijoita. Selvisi myös, että moni kaipasi enemmän live tapaamisia kanssamme. Tällaisen yhdistetyn asiakas- ja koulutustilaisuuden järjestäminen on ollut mielessämme jo pidemmän aikaa. Valitettavasti vaan kiireet, resurssit ja nykyisten asiakas suhteiden ylläpitäminen ovat luoneet omat haasteensa tapahtuman toteuttamiselle. Tilaisuutta ei ole unohdettu ja oli todella sydäntä lämmittävää kuulla, että monet tällaisesta tilaisuudesta ovat kiinnostuneita. Haluamme kuitenkin panostaa tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen, jotta tilaisuus onnistutaan tekemään arvokkaasti ja se tuo kaivattua lisäarvoa kaikille osallistujille. Siksi asiakastilaisuutta ns. Movit päiviä, pitää odotella vielä hetki.

Meihin kuitenkin voi olla yhteydessä ja tulemme mielellämme paikan päälle käymään, jos haluatte. Lisäkoulutusta ja tukea voi kysellä sähköpostitse tuki@movit.fi tai soittamalla 09 424 50297. Mikäli liikut lähellä Helsingin Pitäjänmäkeä, tervetuloa käymään, kesäksi olisi tarkoitus muuttaa isompiin tiloihin. Osoite pysyy lähes samana, sillä muutamme saman talon sisällä vain pari kerrosta ylemmäs.

Keväisin terveisin,

Nadja

Tero Mäkelä

Joulukuun tunnelmia

Vuosi lähenee loppuaan, toivon mukaan kulunut vuosi on ollut kaikille antoisa ja hedelmällinen. Syksyllä kyselimme tyytyväisyyttänne toimintaamme ja keräsimme tietoa palvelumme laadusta. Kiitos kaikille asiakkaille vastauksistanne. Saimme kyselyn perusteella palvelustamme arvioksi 3,7 tähteä, kun 5 tähteä oli maksimi. Asiakastyytyväisyyden parantamiseksi on siis vielä tekemistä.

Järjestelmäämme päivittäin käytti 80% vastaajista ja 100% oltiin sitä mieltä, että järjestelmämme ovat helpottaneet työntekoa. Myös suurella todennäköisyydellä meitä suositeltaisiin kollegoille. Tiedustelimme, mitä kanavaa pitkin meihin haluttaisiin mieluiten olla yhteydessä ja parhaimpana yhteydenottokanavana pidettiin sähköpostia. Varteenotettavina yhteydenottokanavina pidettiin myös tukiportaaliamme, chat-kanavaa ja WhatsAppia. Tällä hetkellä meihin ei voi vielä olla yhteydessä chatin tai WhatsAppin kautta, mutta harkitsemme ainakin chat-kanavan ottamista yhdeksi yhteydenottomuodoksi. Haluamme voida olla asiakkaiden tavoitettavissa helposti ja nopeasti ja ehkä uudet kanavat parantaisivat myös vastausnopeuttamme.

Olemme palkanneet uuden Ul suunnittelijan, jonka pääpaino on tehdä suunnittelunäkymästä sekä visuaalisesti, mutta myös työn tehokkuuden kannalta parempi versio. Suunnittelunäkymään on siis tulossa muutoksia ensi vuonna, mahdollisesti jo keväällä.

Marraskuussa meillä aloitti myös Senior Developer Janne Pasanen. Hänellä on erittäin laajapohjainen osaaminen käyttöliittymäsuunnittelun ja ohjelmistotekniikan saralla. Janne on Pohjanmaalta Espooseen kotiutunut kahden lapsen isä ja hän on toiminut aiemmin sekä ohjelmistokehittäjänä että käyttäjäkeskeisen suunnittelun eri tehtävissä sekä pienessä parin henkilön startupissa, että valtion ohjelmistohankkeissa monitoimittaja ympäristössä. Jannea motivoi mukaan mahdollisuus päästä kehittämään mahtavaa tuotetta ja olla mukana valloittamassa uusia markkinoita. Tervetuloa mukaan Janne.

Nyt meillä on kasassa erinomainen tiimi, jonka avulla Movit on ensi vuonna myös käyttäjäystävällisempi kuin koskaan. Suunnittelunäkymään on tulossa tosiaan muutoksia ensi vuonna. Kierrämme asiakkaitamme läpi keväällä ja keräämme käyttäjäpalautetta aktiivisesti tähän liittyen.

Jatketaan yhteistä matkaa taas ensi vuonna. Toivotamme koko tiimimme voimin onnea vuodelle 2024!

Lokakuun uutiskirje

Syyskuussa oli paljon tapahtumia, joissa olimme mukana. Syyskuun alussa Keimolassa kilpailtiin golfin merkeissä ja voiton vei intoit:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Savolainen. Uusi kilpailu järjestetään ensi vuonna. Laitamme osallistumisilmoituksen lähempänä tapahtumaa, tervetuloa silloin mukaan niin uudet harrastajat kuin jo pidempään golffia pelanneet.

Kuun puolivälissä osallistuimme Helsingin kuntatalolla Kuntamarkkinoille. Messuilla oli meidän lisäksemme 147 eri messuesittelijää ja kahden päivän aikana 30. juhlavuoden tapahtuma keräsi paikalle n. 6500 kävijää. Kiitos upeista järjestelyistä ja kiitos kaikille niille lukuisille messuosastollamme vierailleille kävijöille. Olimme mukana ensimmäistä kertaa ja kokemus oli kaiken kaikkiaan niin mahtava, että osallistumme tapahtumaan myös ensi vuonna.

Loppukuusta Tony ja Simo olivat Lapin taksien syyspäivillä. Lapin taksiautoilijoiden syyspäivät ovat vuosittainen tilaisuus, joka kokoaa yhteen alan ammattilaiset eri puolilta Suomea. Paikalla oli iso joukko pohjoisen taksiautoilijoita, sekä erilaisia henkilökuljetusalan palveluntuottajia ympäri Suomea. Tämä vuosi Levillä oli meille erityisen merkittävä, sillä Lapin hyvinvointialueen Laphan kuljetukset alkoivat pyörimään alustallamme, Movitilla, äskettäin.  

Tapahtuman tärkeintä antia tänä vuonna olikin nimenomaan kuunnella autoilijoita ja käydä rakentavaa keskustelua Movitin toiminnallisuuksista uusien käyttäjien kanssa. Sidosryhmien puheenvuorot tarjosivat mielenkiintoista pohdittavaa taksialan tulevaisuudesta ja toimivat loistavana pohjustuksena keskusteluille illalla, jotka jatkuivat aina yömyöhään virvokkeiden äärellä. Keskustelimme ainakin taksikannan sähköistymisestä, tehokkaasta reittisuunnittelusta ja ketjutuksesta, sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista alalla. Teknologinen muutos henkilökuljetusalalla tulee olemaan voimakasta lähitulevaisuudessa ja juuri siinä ytimessä me haluamme olla ja toimia. 

Kaikki tapahtumat ovat olleet täynnä kiinnostavia keskusteluja ja kohtaamisia ja ne ovat muistuttaneet meitä henkilökohtaisen paikallaolon tärkeydestä. Myös meidän ohjelmistotuottajien täytyy näyttäytyä ja kuunnella käyttäjiä. Sieltä tulevat usein parhaat palautteet sekä kehitysehdotukset. 

Tyytyväisyyskyselymme tulee taas. Vuoden aikana on tapahtunut paljon ja haluamme tietää näkyykö mikään tekemistämme parannuksista rakkaille asiakkaillemme. Erityisesti olemme halunneet panostaa tukiportaaliimme ja vahvistaa asiakasneuvontaamme. Tyytyväisyyskysely tehtiin edellisen kerran vuosi sitten, joten nyt on aika tarkastella tilannetta uudelleen. Kerromme kyselyn tuloksista vielä ennen loppu vuotta, joten pysythän mukana uutisvirrassamme.

Ajankohtaista tietoa meistä löytyy eri sosiaalisen median kanavista. Otathan meidät seurantaan niin Facebookissa, instagramissa kuin LinkedInissäkin. Jos sinulla on kysymyksiä tai tarvitset lisätietoja palveluistamme, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä. Olemme täällä auttaaksemme.

Kiitos, että olette osa matkaamme. Toivotamme teille upeaa ja menestyksekästä talvikautta.  

Nadja ja Tony

Toukokuun Englannin reissun tunnelmia ja asiaa SuomiAreenasta

Kesäkuu on jo pitkällä ja moni asiakkaistamme on loman vietossa. Meillä lomat on jaettu niin, että toimisto pysyy elinvoimaisena ja työt tulee tehdyksi, joten ethän epäröi ottaa yhteyttä, jos mielessäsi on jotain mikä askarruttaa.

Toukokuussa osa meistä matkasi Englantiin, jossa osallistuimme kuuden henkilön voimin tytäryhtiömme Optigon ständillä PHTM-messuille. Kyseessä oli Englannin suurin vuosittain järjestettävä kuljetusalan tapahtuma, joka järjestettiin Milton Keynesissä 17.5. – 18.5. Se kokosi yhteen Englannin taksi- ja henkilökuljetusalan ammattilaisia verkostoitumaan ja tutustumaan alan ajankohtaisiin asioihin, ohjelmistoihin ja uusiin tuuliin.

Kaksipäiväisillä messuilla saimme uutta tietoa taksipalveluiden teknologisista innovaatioista, kestävästä kehityksestä ja ajoneuvojen ja taksialan tulevaisuudesta. Optigon ständillä oli mukavasti kuhinaa, ja kiinnostusta ja tarvetta Movitin kaltaiselle järjestelmälle selkeästi on Englannissakin. Ennestään tuttujen yhteistyökumppaneidemme tapaamisen lisäksi messut tarjosivat myös oivan tilaisuuden verkostoitua ja kehittää suhteitamme muiden taksialan ammattilaisten kanssa ja käteen jäikin monta hyvää keskustelua ja uutta tuttavuutta. Tärkeimpänä tavoitteena tietenkin oli kasvattaa tietoisuutta ja kiinnostusta Movitia kohtaan ja messujen jälkeen kaikilla oli tunne, ettei reissu ollut turha.

PHTM-messut olivat antoisat ja täynnä uutta tietoa, vahvistaen uskoamme Movitin potentiaaliin. Reissun jälkeen olemme olleet entistäkin innokkaampia ja motivoituneempia kehittämään taksialaa ja luomaan entistäkin parempia palveluita asiakkaillemme.

Juhannuksen jälkeen Porissa järjestetään SuomiAreena, joka on Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali. Porin keskustassa nähdään ja kuullaan neljän päivän aikana seitsemällä eri lavalla lukuisia eri puheenvuoroja, kun keskustelua käydään eri yhteiskunnallisista aiheista. Meillä on kunnia olla tänä vuonna mukana. Oma puheenvuoromme on keskiviikkona 28.6. klo 18:00 – 18:45 Kauppakeskus Puuvillan lavalla. Vieraaksemme keskustelemaan Yhteiskunnan maksamista henkilökuljetuksista tulevaisuudessa saapuu Ari Alestalo (Keskustaksi Oy), Anne Giss (Kela), Aki Keskinen (020202 Palvelut Oy), Timo Koskinen (Taksiliitto), Sari-Helena Landvik (Satakunnan hyvinvointialue) ja juontajana meiltä on Kari Savolainen.

Taksi-, kela- ja soteuudistukset muuttavat taksien toimintaympäristöä ja ansaintamallia. Aiemmin alueellisesti toimineet taksikeskukset kilpailevat nyt keskenään koko Suomen alueella. Samalla taksiyrittäjien rooli on muuttunut. Keskustelemme muutoksen haasteista ja hyötyjistä sekä tarkastelemme myös julkishallinnon maksaman taksiliikenteen tulevaisuutta. Säilyykö välityskeskusten asema vai kasvattavatko kuntien omat yhtiöt osuuttaan kuljetuksissa?

Yhteiskunnallisen festivaalin ohjelmaa voit seurata paikan päällä Porissa maksutta tapahtuman ajan. Voit katsoa kaikki keskustelut suorana tai tallenteena MTV Katsomossa (mtv.fi sekä MTV Katsomo -sovellus).

Oikein mukavaa kesää kaikille!

-Nadja

Movit ja Optigo monessa mukana tänä vuonna

Monet ovat kyselleet Movitin syntymistarinaa. Movitin tarinan takana on yrityksen perustaja ja toimitusjohtajana toimiva Lauri Savolainen. Lauri oli haastateltavana tästä aiheesta joitain viikkoja sitten. Haastattelu löytyy youtubesta https://www.youtube.com/watch?v=ppfaAXJ7sd4&list=PLgoB2sezwuzoCV_R8hzu-sYNtIV98VHd5. Tiesittekö, että Lauri perusti yrityksen jo vuonna 2011? Yrityksen pitkäaikaisin työntekijä (Laurin jälkeen) juhli viime kuussa kymmenvuotistaivaltaan. Movitin Suomen menestyksen myötä huomattiin, että vastaavalle palvelulle on käyttöä myös ulkomailla. Tytäryhtiö perustettiin viime kesänä Englantiin ja siellä operatiivisessa johdossa toimii pitkään uraa taksialalla tehnyt Ciaran Kelly. Syksy ja alkuvuosi on hiottu brändiä, markkinointisuunnitelmaa ja valmisteltu uutta aluevaltausta. Jotta jatkossa meidät tunnettaisiin myös Englannissa paremmin, osallistumme tytäryhtiö Optigon ständillä Brittien suurimmille taksimessuille 17.5. – 18.5.2023.

Kesäkuussa Porissa järjestetään SuomiAreena. Olemme siellä keskiviikkona 28.6. puhumassa aiheesta Yhteiskunnan maksamat henkilökuljetukset tulevaisuudessa. Mielenkiintoisen aiheen paneelikeskusteluun osallistuu vieraanamme mm. Keskustaksin toimitusjohtaja Antti Ålander. Eri kanavissa olevaa ja erilaisia sisältöjä yhdistää vahvasti #SuomiAreena, jonka avulla löytyy kootusti tuoreimmat julkaisut myös muilta eri esiintyjiltä.

Syyskuun puolessa välissä järjestetään Kuntamarkkinat. Kuntamarkkinat viettävät juhlavuotta ja teema on tänä vuonna Uudistuminen ja yhteistyö. Olemme mukana omalla ständillä, löydät meidät K-kerroksesta paikalta 0B3.

Kalenteriin siis mahtuu vielä jokunen tilaisuus tälle vuodelle. Onko sinulla joku tapahtuma, johon haluaisit meidät vieraaksi? Tulemme mielellämme käymään yrityksessänne myös tervehtimässä ja puhumassa kasvotusten, jos siltä tuntuu. Voit laittaa viestiä nadja.ahonen@intoit.fi tai soittaa esim. myyntiin 09 4272 7272, niin sovitaan tapaaminen. Yrityksessämme on myös intohimoisia golfin pelaajia. Tapaaminen voidaan järjestää myös kentälle, jos se tuntuu luontevammalta ja on helpommin järjestettävissä.

ALV muutos poistuu 1.5. Tämä neljä kuukautta kestänyt muutos on koskettanut oleellisesti meitä kaikkia henkilökuljetusalalla työskenteleviä. Ensi kuun alusta alkaen palaamme takaisin normaaliin.

Hyvää vappua kaikille!

-Nadja

Alkuvuoden kuulumiset

Hyvää uutta vuotta kaikille. Vuoden alku oli meillä aktiivinen, sillä Soteuudistuksen myötä, myös me Movitilla teimme muutoksia, että uusilla hyvinvointialueilla Movit toimisi moitteettomasti. Kaikki meni hyvin, hyvinvointialueiden myötä Movitille tuli myös uusia käyttäjiä. Koulutimme heitä tammikuussa ahkerasti. Saimme päätökseen myös Movitin laskutusosion muutostyön. Muutoksen taustalla ovat olleet asiakkaidemme toiveet, sekä monipuolisemman laskutusjärjestelmän luominen. Toivomme, että jatkossa uusi laskutusjärjestelmä palvelee asiakkaidemme tarpeita selkeämmin ja laskutus hoituu helpommin Movitin sisällä.

Helmikuun alussa olimme Tampereella henkilökuljetuspäivillä. Tapahtuma oli onnistunut ja täynnä mielenkiintoisia puheenvuoroja.

Kuljetusala työllistää tuhansia ympäri Suomen. Erityisesti viime vuosien muutokset alalla ovat tuoneet uudenlaista kilpailua ja luoneet aivan uudenlaisia toimintatapoja. Muutoksista huolimatta, tarvitsemme monimuotoista kuljetuspalvelua monenlaiseen tarpeeseen ja ammattitaitoinen kuljetuspalvelu on monelle elintärkeää, jotta päivittäiset asioinnit onnistuvat. Tampereella oli puheenvuoroja sekä julkisen, että yksityisen puolen kuljetuspalvelusta. Yhdessä ja erikseen palveluja pyritään kehittämään niin, että mahdollisuus liikkumiseen on kaikkien saatavilla kohtuullisen hintaan riippumatta siitä, missä asut ja mihin olet matkalla. Tärkeää asiaa, joka koskettaa meitä kaikkia. Kiitos järjestäjille ja paikalla olleille.

Viime vuoden puolella tukiportaalimme ruuhkautui. Olemme hyvin pahoillamme tästä. Kaikki tukiviestit luetaan ja niihin reagoidaan, valitettavasti vaan vastausaikamme on viime aikoina ollut tarkoitettua pidempi, puramme tukijonoamme koko ajan ja pyrimme vastaamaan kaikkiin saapuneisiin viesteihin mahdollisimman pian. Joskus vastauksen saaminen kestää, sillä työstämme asiakkailta tulleita pyyntöjä ja toiveiden loppuunsaattaminen tai korjauksien tekeminen saattaa viedä aikaa. Mikäli asiallasi on kiire tai haluat tietää projektin etenemisestä, aikataulusta voi kysellä myös puhelimitse 09 424 50297. Tukiportaalimme on paras tapa olla meihin yhteydessä, sillä sitä kautta tulleet viestit tavoittavat meidät kaikki. Tukiportaaliin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla tuki@movit.fi. Vaihtoehtoisesti voi mennä osoitteeseen tuki.movit.fi, jolloin eteen tulevasta näkymästä kohdan rekisteröidy kautta saa luotua tunnukset. Tunnusten avulla kaikki tukipyynnöt voi tehdä jatkossa omien tunnusten kautta.

Kevään aikana on tarkoitus nähdä teitä asiakkaita enemmän, suunnitelmissa on ainakin Movit päivät, joista lisää informaatiota tuonnempana.

Ihanaa, kun vielä on lunta maassa, pääsee nauttimaan kaikista ihanista pakkassäiden mukanaan tuomista aktiviteeteista.

Nadja

Joulu ja vuoden 2022 loppu lähestyy

Kulunut vuosi lähenee loppuaan ja vuosi on ollutkin hyvin poikkeuksellinen. Ensin korona ja sitten sota ovat vaikuttaneet arkeemme ja tehneet muutoksia elämäämme. Ajatus jouluun rauhoittumisesta ja läheisiin keskittymisestä tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvältä ja kauan odotetulta. Vaikka vuoteen on mahtunut kaikenlaista, ei vuosi Movitilla ole ollut huono. Pääsimme pitkästä aikaa mukaan tapahtumiin, näimme asiakkaitamme, loimme uusia asiakassuhteita ja olemme kehittäneet Movitia paremmaksi.

Paljon hyviä ehdotuksia Movitin eteenpäin viemiseksi on tullut asiakkailtamme ja pyrimmekin työstämään niitä niin, että parhaimmat ideat siirtyvät toteutukseen saakka ja näin jonkun keksimästä hyödystä tulee kaikkien saatavilla oleva ominaisuus.

Olemme päivittäneet yhteystietomme. Jatkossa palautetta voi antaa puhelimitse tai sähköisesti. Puhelinnumero palautetta antamista varten +35810 2291 760 palvelee arkisin 10:00-14:00. Sähköpostia voi laittaa kellon ympäri osoitteeseen palaute@movit.fi. Tuen puhelinnumero on +358 9 424 50297 ja se palvelee maanantaista perjantaihin klo 08:00-17:00. Kiireettömämmät tukipyynnöt voi laittaa sähköpostitse tuki@intoit.fi tai tukiportaalin kautta. Myynnin puhelinnumero on +358 9 4272 7272 ja sähköisesti myynti@movit.fi.

Macin laitteilla kannattaa tällä hetkellä käyttää Movitia Chromen tai jonkun muun kuin Safarin selaimessa. Safariin tehty päivitys on hajottanut Movitin näkymän eikä Movit siis toimi valitettavasti oikein.

Alku kuusta kävimme tiimimme kanssa viettämässä laatuaikaa yhdessä Urjalassa. Pikkujouluilun lisäksi teimme suunnitelmia tulevalle vuodelle ja ideoimme uutta. Nyt vielä hetken aikaa tehokasta työntekoa ja sen jälkeen siirrymme ansaitusti joulun viettoon. Yhteydenotot voi kuitenkin laittaa joulunakin sähköpostitse tai tukiportaalin kautta. Luemme viestit viimeistään joulun pyhien jälkeen.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja sidosryhmillemme. Olette meille äärettömän tärkeitä ja toivomme, että ensi vuonna voimme tavata teitä useammin ja enemmän. Toivotamme teille kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa.

-Nadja

Marraskuun kuulumisia

Loka-marraskuun taitteessa Movitin toimivuudessa ilmeni valitettavasti hitautta. Ongelma on kuitenkin korjattu ja järjestelmän pitäisi toimia taas normaalisi. Mikäli jatkossa huomaatte hitautta uudelleen, meille saa soittaa tai laittaa viestiä tukiportaalin kautta, jotta voimme reagoida asiaan.

Tässä kuussa on nähty maailmaa, kun Kari kävi Saksassa Essenissä taksimessuilla ja Lauri, Juho ja Nadja Briteissä. Moni ei ehkä tiennytkään, että avasimme tytäryhtiön kesällä Englannin Bradfordiin. Tytäryhtiön operatiivisena johtajana toimii Ciaran Kelly. Ciaranin kaveriksi Britteihin on muuttamassa vuoden vaihteen jälkeen myös Juho. Matkan tarkoitus oli siis tutustua Juhon uuteen kotikaupunkiin sekä osallistua Liverpoolissa Taxi Summit tapahtumaan. Lensimme Bradfordiin isänpäivän iltana. Bradford on n. 500 000 ihmisen kaupunki Pohjois-Englannissa. Kävimme heti maanantaina katsastamassa toimistovaihtoehtoja sekä yhtä asuntoa. Lisäksi teimme viime hetken täydennyksiä tiistain gaalaan. Kohti Liverpoolia lähdimme tiistaina heti aamupalan jälkeen. Matkaa Bradfordista Liverpooliin on n. 110 km. Perillä nautittiin kevyt, myöhäinen lounas ja sen jälkeen suuntasimme valmistautumaan illan tilaisuutta varten. Pukujuhla järjestettiin Liverpoolin keskustassa, isossa katedraalissa, joka tunnelmaltaan ja kooltaan tarjosi erinomaiset puitteet tapahtumalle. Paikalla oli n. 450 henkilöä erilaisista taksialaan liittyvistä yrityksistä. Illan aikana nautittiin musiikista, illallisesta ja seurasta. Gaalan lähentyessä loppuaan palkittiin alan parhaita. Virallinen tilaisuus päättyi klo 23:00, josta siirryimme nurkan taakse jatkoille. Siellä tutustuimme ja verkostoiduimme lisää alan toimijoiden kanssa. Keskiviikkona luovutimme asunnon hyvissä ajoin, jotta ehdimme pistäytymään Liverpoolin keskustassa. Kävimme tutustumassa mm. Beatlesien legendaariseen soittopaikkaan Cavern Clubiin, jossa he soittivat vuosien 1961 ja 1963 välillä jopa 292 kertaa!

Toimistomme koodarit ovat ahertaneet kovasti Movitin kehittämiseksi. Parannuksia, joita Movitiin on tehty tässä kuussa, on mm. performanssi parannus. Se tarkoittaa tietokannan ja tietokantahakujen suoraviivaistamista, mikä parantaa Movitin suorituskykyä. Olemme myös tehostaneet suunnittelunäkymän tiedonhakua. Lisää kohennusta on tulossa joulukuun aikana.

Pyrimme päivittämään kaikki kehitystoimenpiteet blogiimme ja uutiskirjeisiimme. Kannattaa siis seurata uutisvirtaamme.

Terveisin,

Nadja

Lokakuun uutiskirje / Tyytyväisyyskyselyn tulokset

Syksy etenee huomaamatta. Syyskuun lopussa Lapin taksiautoilijat Ry järjesti perinteiset Lapin Taksien syyspäivät Levillä Kittilässä. Syyspäivät on jo perinteinen tapahtuma, jossa tavoitteena on ollut saada lisätietoa alan tapahtumista ja mahdollisuuksista. Tänä vuonna mekin päätimme osallistua mukaan ensimmäisen kerran ja Movitin edustajina Lappiin lähtivät myyntitykkimme Kari Savolainen ja Tony Mäkinen.

Matkaan lähdettiin muutamilla etukäteen asetetuilla tavoitteilla: seurustelu jo olemassa olevien yhteistyökumppaneiden kanssa, esillä oleminen alan tärkeissä tilaisuuksissa sekä ennen kaikkea kontaktien saaminen pohjoissuomen taksiautoilijoihin. Movitilla oli paikalla oma esittelypiste ja melko moni autoilija kävikin viikonlopun aikana osastollamme kyselemässä Movitista. Paljon vietettiin aikaa myös muiden sidosryhmien edustajien kanssa keskustellen ja verkostoituen.

Tapahtumassa jokaisella sidosryhmien edustajalla on myös oma puheenvuoronsa. Kari Savolainen kertoi omassa esityksessään: ”Olemme perustaneet sivutoimiston Englantiin ja käynnistelemme tosissamme maailmanvalloitusta, mutta eihän meillä ole vielä edes asiakkaita Lapissa. Siinä sitä syytä lähteä Lapin taksiautoilijoiden syyspäiville kerrakseen.” No, mitä matkasta jäi käteen? Saimme kourallisen tärkeitä kontakteja Lapin ammattiautoilijoihin ja näiden uusien yhteyksien parissa on hyvä jatkaa eteenpäin. Ehkäpä Movitin ensiaskeleet Lapissa on nyt otettu.

Syksy on ihmeellistä aikaa. Luonto kiittää kuluneesta kesästä, lämpimistä ja valoisista kesän päivistä. Lapin ruska on yksi suosituimpia syitä matkustaa pohjoiseen. Näin ensikertalaisena ruskamatkalaisena voin todeta, että upeaa oli. Hienoa, että Lapin taksiautoilijoiden syyspäivät osuvat juuri tähän taianomaiseen aikaan vuodesta. Kiitokset järjestäjille onnistuneesta tapahtumasta. Ensi vuotta odotellessa!

Viimeisimmässä uutiskirjeessämme oli linkki tyytyväisyyskyselyyn. Saimme valitettavasti kovin vähän vastauksia asiakkaillemme lähettämäämme tyytyväisyyskyselyyn. Syksy on ilmeisesti kiireistä aikaa muillakin. Onneksi kuitenkin vastauksia tuli. Saimme palvelumme yleisarvosanaksi 3,5, kun 5 oli maksimi. Kaikki vastauksen jättäneet käyttivät järjestelmiämme joko useammin kuin kerran viikossa tai päivittäin. Suurimman osan mielestä, järjestelmämme on helpottanut työntekoa ja suurin osa vastaajista myös suosittelisi palveluamme kollegoilleen.

Tiedustelimme kyselyssä, miten asiakkaamme haluavat pitää meihin yhteyttä. Haluamme, että asiointi kanssamme on mahdollisimman vaivatonta ja jokaiselle asiakkaallemme löytyy hyvä ja helppo tapa kontaktoida meitä. Tällä hetkellä meille voi soittaa, laittaa sähköpostia tai laittaa viestiä tukiportaalin kautta. Yhteydenpitokanavista suosituin oli sähköposti. Myös tukiportaali ja soittaminen mainittiin. Jatkossakin toivomme, että kaikki tekniikkaan ja tekniseen tukeen liittyvät kysymykset laitetaan tukiportaalin http://tuki.movit.fi/ linkin kautta. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia portaaliin, laita sähköpostia tuki@intoit.fi. Olemme pahoillamme, että tukiportaalin kautta tulleisiin viesteihin vastaamisaika on aiemmin ollut kovin pitkä ja kaikkiin yhteydenottoihin emme ole vastanneet ollenkaan. Emme ole tarkoituksenmukaisesti jättäneet vastaamatta viesteihin ja aiomme jatkossa panostaa tähän entistä paremmin. Tarkoitus on keskittää asiakkaiden haastavat tilanteet paremmin oikeille henkilöille ja ennen kaikkea, nopeuttaa vastausaikaamme. Sen lisäksi olemme avanneet palautetta varten sähköpostiosoitteen palaute@movit.fi. Toivommekin, että saamme mahdollisimman paljon myös palautetta jatkossa uuteen osoitteeseemme.

Tyytyväisyyskyselyyn vastanneiden kesken arvottiin TableOnlinen lahjakortti ja onnekas voittaja oli Mika Soininen. Onnea voitosta ja makoisaa ravintolailtaa!

Meillä on tällä hetkellä tarvetta myös lisävahvistukselle teknisen osaamisen puolelle. Laita hakemusta tulemaan, jos sinulla on kokemusta koodauksesta ja haluat olla osa tiimiämme. Tarvitsemme nimenomaan teknistä osaamista, mutta olemme aina avoimia kaikenlaiselle tietotaidolle, joten otamme vastaan myös avoimia hakemuksia. Kaikki vapaamuotoiset hakemukset voi laittaa sähköpostitse osoitteeseen rekry@intoit.fi tai klikata linkkiä https://www.intoit.fi/jobs/1618212-senior-developer ja täyttää sitä kautta pyydetyt tiedot.

Otathan seurantaan myös Movitin Instagramin. Päivitämme Instagramiamme lähes viikoittain.

Terveisin,

Tony ja Nadja

Movitin syyskuun terveiset

Täyttyykö sinunkin kalenterisi nykyään Teams -palavereista? Sen ja muiden vastaavien työkalujen käytöstä on tullut arkipäivää. Digitalisaatio on tuonut meille monia käytännöllisiä työkaluja. Osa pitää siitä, osa inhoaa tätä kehitystä. Yhtä kaikki ¬– tekniikan pitäisi tehdä elämästämme helpompaa, ei hankalampaa. Meille kehittyminen ja jatkuva tuotteidemme parantaminen on tärkein osa työtämme. Siksi meillä työskenteleekin koko ajan kasvava joukko huipputason järjestelmäasiantuntijoita, joiden työ on viedä päivä päivältä Movitin ominaisuuksia yhä käyttäjäystävällisempään, tehokkaampaan ja luotettavampaan suuntaan. Haluamme tarjota asiakkaillemme joka päivä parhaan mahdollisen ratkaisun tulokselliseen henkilökuljetussuunnitteluun ja kehittää ohjelmaa asiakkaiden tarpeita vastaavaksi, jotta elämä olisi edes siltä osin helpompaa.

Itse olen ollut luomassa Movitia alusta alkaen. Olen innoissani uusista ominaisuuksista, parannuksista ja innovaatioista, joita Movitiin tehdään. Yksi erinomainen Movitiin kehitetty lisäosa on https://www.movit.fi/kouluun/ palvelu. Moni asiakkaistamme onkin ottanut järjestelmän käyttöön, jotta myös kuljetettavilla on mahdollisuus nähdä omat tulevat matkansa. Lisäksi palvelussa kuljetettava voi itse perua suoraan omat matkansa. Näin peruutuksesta menee reaaliajassa tieto kuljettajalle, eikä kuljetettavan tai hänen edustajansa tarvitse olla yhteydessä ensin kouluun, jonka jälkeen tieto peruutuksesta siirtyy vasta eteenpäin. Haluan myös tuoda asiakkaidemme tietoisuuteen yhä voimakkaammin, että vastaanotamme mielellämme palautetta, ajatuksia kehitysehdotuksia, mitä vaan, jotta Movitin käyttö luonnistuisi aina vaivattomasti ja sisältäisi mahdollisimman paljon ominaisuuksia, jotka palvelevat erinomaisesti juuri kunkin asiakkaan yksilöllisiä tarpeita. Tämänhetkistä tilannetta kartoittaaksemme, teinkin lyhyen tyytyväisyyskyselyn, joka lähetettiin kaikille asiakkaillemme. Toivottavasti saamme paljon vastauksia.

Yrityksemme on kasvanut kokeneilla alan ammattilaisilla tämän vuoden aikana jo 14 henkilöön ja uusimpina tulokkaina tiimiimme on tuotepäällikkö Joonas Pylkkänen ja ohjelmistokehittäjä Peppi Mäkelä. Käy katsomassa meidän koko tiimi https://www.intoit.fi/

Kaikki tekniikkaan liittyvät viestit, voi lähettää edelleen keskitetysti osoitteeseen tuki@movit.fi. Tänne voi laittaa kaikki kysymykset liittyen järjestelmän käyttöön. Sen lisäksi olemme avanneet toisen osoitteen palaute@movit.fi, johon vastaanotamme palautetta ja muuta asiakaspalveluumme liittyvää postia. Haluamme jatkossa panostaa asiakastyytyväisyyteen entistäkin enemmän ja toivommekin, että olette meihin ahkerasti yhteydessä.

Jos mielit juttusillemme kasvotusten, myyntitiimimme Kari ja Tony ovat tavattavissa Lapin taksien syyspäivillä tästä päivästä alkaen sunnuntaihin 25.9.2022 saakka Levi Hotel Spassa. Karilta ja Tonylta voi kysyä myös lisäinfoa esim. kouluun.fi palvelusta tai tilata esittelyn.

Syysterveisin,
Lauri